Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa huiman kasvun saavuttanut matkailun hintavertailupalvelu Momondo jatkaa Skandinavian valloitustaan rantautumalla seuraavaksi Suomeen. Momondosta tekee uniikin sen teknologinen etumatka suhteessa sen paikallisiin kilpailijoihin. Lisäksi Momondon ydinpalvelu kuluttajalle, eli hintavertailutulokset, ovat jo nyt suomalaisen käyttäjän näkökulmasta toimialan parhaimmistoa.
Momondo valitsi Searchboxin Suomen operaatioiden jalkauttajaksi. ”Searchboxilla on vakuuttaavaa näyttöä matkailun myynninedistämisestä verkossa”, kuvailee Martin Lumbeye, joka toimii Momondon osakkaana. Searchbox on aiemmin vauhdittanut monia matkailubrändejä digitalisoitumisessa, myyntikonversion kasvattamisessa sekä verkossa tapahtuvassa markkinointiviestinnässä.
Kansainvälinen media on jo noteerannut Momondon aikomukset laajentua Suomeen. Paikallisesti Momondo tulee esittäytymään suomalaisille kuluttajille kesän ja syksyn 2012 aikana.
Facebookissa
Twitterissä