Perinteinen lähestymistapa hakukoneoptimointiin on tavoitella mahdollisimman korkeaa sijoitusta Googlen ”rankingissa” valitulla hakusanalla. Hieman karrikoiden jokainen hakukoneoptimoiva parturikampaamo, pitopalvelu ja pörssiyhtiö on siis tavoitellut toimialansa paalupaikkaa Googlen hakutuloksissa. Onko perinteinen listasijoitusten tavoittelu vielä ajankohtaista?
Pelkkä ykköspaikan tavoittelu ei koskaan ole ollut riittävä tavoite tai relevantti hakukoneoptimoinnin kulminoituma. Hakukoneoptimointi on spekulatiivista toimintaa, sillä hakukoneiden kehittäjiä lukuun ottamatta kukaan ei tiedä varmasti miten hakukone työnsä tekee. Optimointi on aina perustunut hakuyhtiöiden patenttihakemusten syynäämiseen, spekulaatioon, kokeiluihin ja kokemuksiin. Toimialojen ja hakusanojen ”ranking-listat” ovat kuitenkin olleet keskeinen mittari ja lähtökohta. Nyt asetelma on kuitenkin murtunut ja ykköspaikan tavoittelu on menettänyt suuren osan merkityksestään.
Googlen muutokset rikkoivat ranking-listan
Viime vuosien aikana Google on ottanut käyttöön lukuisia toimintoja jotka ovat murentaneen yleispäteviä ranking-listoja. Hakutulokset ovat nykyisin vahvasti käyttäjäkohtaisia ja niihin liittyy niin paljon muuttujia, ettei tulossivun ykköspaikkojen jahtaaminen ole enää läheskään niin olennaista kuin se oli ennen. Sama haku voi näyttää yhdelle etsijälle täysin erilaisen listan kuin toiselle.
Tässä muutama toiminto, jotka tekevät hakutuloksista tapauskohtaisia ja ranking-listoista yhä epärelevantimpia:
Sijainti
Google tunnistaa käyttäjän sijainnin ja painottaa siis lähiympäristöstä löytyviä tuloksia. Jos käyttäjä etsii palvelua, on lähellä sijaitseva palvelu useimmiten se relevantein vaihtoehto.
Käyttäjän historia
Google tarkkailee käyttäjien selaus- ja hakuhistoriaa ja pyrkii järjestämään tuloksia sen perusteella. Google siis polarisoi hakutuloksiasi: se mitä teet internetissä vaikuttaa myös siihen mitä tulet näkemään hakukoneessa. Google-tunnusta käyttävien tietojen lisäksi Google saattaa käyttää myös sivustojen Analytics-dataa algoritminsa kehittämiseen.
Sosiaaliset verkostot
Google promoaa voimakkaasti Google Plussaa, omaa sosiaalista verkostoaan. Suurin Plussan tuoma muutos hakutoimintoihin on sosiaaliset hakutulokset. Etsiessäsi tietoa näet mitä Google+ -kaveripiireistäsi löytyy kyseisellä hakusanalla. Jos Plus-verkostosi on laaja, saatat nähdä pitkän rivin verkostosi keskustelua hakusanan ympärillä ennen kuin pääset scrollaamaan varsinaisiin hakutuloksiin asti.
Google piilotti suuren siivun hakusanadataa
Yksi olennainen tekijä ranking-listojen merkityksen vähenemisessä on Googlen päätös piilottaa hakusanadata Google-tiliä käyttävien hakijoiden osalta. Päätös oli osa Search Plus Your World-päivitystä ja sen tarkoitus oli turvata käyttäjien yksityisyys: koska sama haku näyttäisi tulokset myös yksityisistä Google+ -piireistä ja avoimesta internetistä, saattaisi yksityismateriaalin hakuun tarkoitettuja hakusanoja päätyä ulkopuolisten tietoon jos ”ykstyishakusanoja” käyttävät klikkaisivatkin ulkopuolisille sivustoille johtavia linkkejä.
Google-käyttäjien hakusanojen piilottaminen murtaa ranking-listoja selvästi: Jos et tiedä millä hakusanalla sivustosi löytyi ja millä kävijä sinne tuli, miten voit sanoa olevasi ykkönen ko. hakusanalla? Muutoksen ansiosta yhä suurempi osa hakusanoista jää hämärän peittoon.

Kuva: Piilotetut Google-tilien käyttäjien hakusanat näkyvät analytiikassa nimellä (not provided). Eräällä suuren kuluttajabrändin sivustolla (not provided) nousi nopeasti toiseksi suosituimmaksi ”hakusanaksi”. Sivuston omistaja ei siis saa tietää mitä suuri osa sivustolle päätyneistä kävijöistä todellisuudessa etsii.
Sisältö ja ulkoiset tekijät tärkeämpiä kuin koskaan
Hakusanarankingit ovat tietenkin aina olleet toissijainen mittari – tärkeintä on saada sivustolle mahdollisimman paljon asiasta kiinnostuneita kävijöitä. Rankingit ovat olleen siksi relevantteja, että useimmat tiettyä asiaa etsivät yleensä klikkaavat ensimmäisiä hakutuloslinkkejä.
Kun hakutuloslistan kärki voi olla jokaiselle käyttäjälle erilainen, on erittäin tärkeää varmistaa hyvä presenssi ja jalansija jokaisella osa-alueella ja kaikissa verkostoissa.
On siis korkea aika ottaa haltuun kaikki verkon kosketuspisteet ja kerätä kävijöitä tekemällä hyvää sisältöä näihin pisteisiin.
Tässä 7 keinoa nousta pelkkien hakusanarankingien yläpuolelle ja kerätä kiinnostuneita kävijöitä tuottamalla verkkoon hyvää sisältöä:
Sisältö omalla sivustolla
Yksi hakukoneoptimoinnin perustotuus pysyy yhä: sivustollasi oleva sisältö on tärkein tekijä kun hakukone arvioi sijoittumistasi tulossivulla. Vaikka hakusanakohtaiset rankingit murtuvat ja hakutulokset voivat olla täysin erilaisia käyttäjästä riippuen, sivuston sisältö on yhä se, minkä perusteella tulokset selvitetään. Voit siis unohtaa rankingien tarkkailun, mutta älä unohda käyttää toimialaasi liittyviä hakusanoja sivustollasi kuten ennenkin. Tee koodikikkailujen sijasta kuitenkin yhä enemmän ja useammin sisältöä, jossa käytät niitä sanoja, joilla haluat sivustosi löytyvän.
Kuvat
Mikäli voit kertoa toiminnastasi jotain kuvin, tee se ja lisää kuvat sivustollesi. Muista nimetä kuvat ja kirjoittaa alt-tekstit tärkeimpiä hakusanojasi käyttäen. Google on myös mainio kuvahakukone ja varsinkin erilaisia tuotteita etsivät hakevat sillä nimenomaan kuvia himoitsemistaan esineestä.
Videot
Mikäli voit kertoa jotain toiminnastasi videoiden avulla, älä jätä mahdollisuutta käyttämättä. Lataa videosi YouTubeen, linkitä profiilisi sivustollesi ja liitä videotkin sinne suoraan YouTubesta embedd-koodilla.
Sen lisäksi että video on tekstimassoihin verrattuna ytimekäs tapa näyttää ja saada yleisö omaksumaan asioita, ovat YouTuben videotulokset olennainen osa hakutuloksia. Älä siis unohda nimetä videoitasi toimialan keskeisillä hakusanoilla – siten sivustosi lisäksi tulossivulla voivat näkyä yhä useammin myös videosi ja onnistut valtaamaan sivulta enemmän pinta-alaa.
Pääsy Facebookin uutisvirtoihin olisi Googlelle jos ei nyt lottovoitto, niin vähintään Ässä-arvan päävoitto. Näin suurta kilpakumppaneiden lähentymistä tuskin heti tapahtuu, mutta silti Googlella on alustava pääsy Facebookin sisään. Hakukone nimittäin rekisteröi Facebook-sivujen tekstisisältöä. Siksi myös Facebook-sivulle kannattaa kirjoittaa relevanttia sisältöä.
Hyvä jalansija sosiaalisessa mediassa tuottaa kävijöitä ja sivustollesi kohdistuvia linkkejä. Linkit vaikuttavat suoraan hakukonenäkyvyyteen ja sosiaalisen median mahdollistamat suuret kävijämäärät saattavat tukevat Googlen käsitystä näyttämisen arvoisesta sivustosta. (Google saattaa käyttää Analyticsin sivustoilta tarjoamia tietoja algoritminsa kehittämiseen.)
Google Plus
Googlen oma sosiaalinen verkosto vaikuttaa suoraan hakukonenäkyvyyteen. Google Plussan sivut, eli esimerkiksi yritysten itselleen luomat brändisivut (kuten Facebookissakin) näkyvät hakutuloksissa erittäin hyvin. Plussan korostaminen on osa Googlen yritystä tehdä itsestään entistä sosiaalisempi pahimman kilpailijansa Facebookin tavoin.
Mitä suurempi osa kohderyhmästäsi käyttää Googlen palveluita ja Google Plussaa, sitä tärkeämpi Plus-sivu sinulle on.
Google Maps ja Places
Tietoa ei etsitä vain Googlen tavallisesta hakukoneesta. Älypuhelinten yleistyessä myös paikkatietojen etsintä on entistä olennaisempi osa hakukoneita. Googlen työkalut sijaintitietojen etsimiseen ja löydettäväksi tekemiseen ovat Maps-karttapalvelu ja Google Places, jonka avulla yritykset voivat syöttää toimipisteidensä tietoja karttapalveluun.
Karttapalvelussa näkyviin Places-paikkasivuihin voi liittää osoitetietojensa lisäksi myös yrityksen toimialaan liittyviä hakusanoja, kuvia, kaikki tarvittavat yhteystiedot ja jopa lyhyitä statuspäivityksiä. Places-sivuilla asiakkaasi voivat myös antaa palautetta ja arvostella yrityksesi, tehden myös karttapalvelusta astetta sosiaalisemman.
Sijaintitiedot näytetään usein myös tavallisten hakutulosten joukossa, joten omimalla toimialasi tärkeimmät haut myös karttapalvelussa voit samalla omia reilusti enemmän pinta-alaa hakutulossivuilla.
Wikipedia
Joukkoistettu tietosanakirja Wikipedia on maailmanlaajuisesti hakutulosten kuningas. Jos etsitystä aiheesta on kirjoitettu Wikipedia-artikkeli, löytyy se ensimmäisten joukosta käytännössä aina. Mitä voisit kertoa yrityksestäsi, tuotteistasi tai toimialastasi Wikipediassa? Kirjoita artikkeli ja omi itsellesi yhä enemmän pinta-alaa toimialasi haukutuloksissa.
Facebookissa
Twitterissä